Sivu 1/1

Kissojen yliluonnolliset kyvyt

ViestiLähetetty: 19.08.2015 12:53
Kirjoittaja Ainojosefiina
UUSIA VOIMIA SAA EHDOTTAA!

Täältä löydät siis kaikki voimat, joita kissoilla voi olla. Normaalilla kissalla voi olla vain yksi voima. Mestarilla on mahdollisuuksien mukaan sama voima kuin oppilaalla. Päällikkö hallitsee myös omaa elementtiä.

Viimaklaani:
- Nopeus
Kissa voi juosta ja liikkua normaalia nopeammin. Taistellessa ei kuitenkaan erkoisnopeutta, eli vain juostessa, kävellessä yms.
- Lyhyiden matkojen teleporttaus
Pystyy teleporttaamaan lyhyitä matkoja. Myöskin hankala hyödyntää taistelussa, koska vaatii keskittymistä.
- Esineiden liikuttelu
Ei toimi elollisiin olentoihin.(Paitsi kasveihin)
- Lyhyt näkymättömyys
Voi olemaan hetken näkymättömänä.(Hetki=n. 1min) Ei pysty käyttämään taistelussa, vaatii keskittymistä.
-Tuuli
Voi luoda tuulta tai liikuttaa sitä, vaatii keskittymistä.


Maaklaani:
- Kasvien kasvattaminen
pystyy kasvattamaan kasveja, parantajilla hyödyllinen taito. Ei kuitenkaan toimi lumen läpi. Ei myöskään yliluonnollisen kokoiseksi. Pitää koskea kasviin tai sen siemeneen.
- Maastoutuminen
Pystyy maastotumaan, eli turkin väri vaihtuu tarvittaessa väliaikaisesti. Taistelussa hankala käyttää, vaatii keskittymistä.
-Maan kohottaminen ja laskeminen
Pystyy kohottamaan ja laskemaan maata pieneltä alueelta väliaikaisesti. Taistelussa puolustuksessa kätevä, voi kohottaa muurin vastutajan eteen.
-kivien liikutteli ja nostelu
Hyödyllinen taistellussa, mutta vastustaja ehtii usein väistää. Syynä kiven hidas liikkuminen.
-Aistinta
Pystyy aistimaan lähettyvillä olevat saaliseläimet noin 5 metrin säreellä.


Sadeklaani:
-Vedessä hengittäminen
Pystyy hengittämään vedessä, ei kuitenkaan rajattomasti
-Veden päällä kävely
Pystyy liikkumaan veden päällä
-sumun nosto
Pystyy nostattamaan pienen sumun ympärilleen esim. Piiloutuakseen. Vaatii keskittymistä. Onnistuu vain veden lähettyvillä.
- Sadeaistinta
Pystyy sanomaan tuleeko seuraavana päivänä sade, tuleeko sinä päivänä sade, koska sadealkaa...
-Aallokko
Pystyy nostattamaan veteen aallokon.



Liekkiklaani:
- Lämpötilojen kesto
Ei tunne kylmää tai kuumaa, tai siis ei palele tai ole kuumissaan
- Ahdistus
Pystyy sytyttämään silmiinsä "liekit" ja jos katsoo toista silloin silmiin tuntee toinen ahdistusta, vakavaa sellaista. Oireet katoavat nopeasti. Hyöty taistelussa.
-Tuliseinämä
Kissan ympärille ilmestyvä tuliseinämä, polttavan kuuma. Hyöty taistelussa, mutta jos toinen on liian lähellä hän ilmestyy myös sisäpuolelle. Lyhytkestoinen, mutta ei polta itseään.
-Tulen liikuttaminen
Voi liikuttaa tulta, vaatii katsekontaktin tuleen, hyödyllinen esim. Tulipalossa.
-Savussa hengittäminen
Voi hengittää kunnolla savussa, ei vaadi erityisiä toimenpiteitä.Hyödyllinen esim.Tulipalossa


Parantajan voimat:
(Joillain parantajilla voi olla näitä voimia.Usein kissoilla on kaikilla ensimmäinen voima, ja sitten ehkä klaaniinsa liittyvä voima)
-Kivun vähentäminen (kaikilla parantajilla)
Voi vähentää kipua, ei kuitenkaan rajattomasti.
-Uneen vaivuttaminen (viimaklaani)
Voi vaivuttaa potilaan hetkeksi uneen.
-yrttien aistiminen (maaklaani)
Voi aistia yrtit kaukaa, hyödyllinen esimerkiksi lehtikadon aikaan, kun yrtit ovat vähissä.
-Voi puhua muille eläimille (liekkiklaani)
Hyvin harvinainen kyky, mutta mahdollinen.Periaatteessa kissa ymmärtää toisen eläimen puheen, ja voi puhua tälle eläimen omallla kielellä.
-Veden muuttaminen(sadeklaani)
Pystyy muuttamaan vettä vaalean siniseksi tahnaksi, joka toimii unkionsiementen lailla


Erikoisvoimat:
(näitä voi olla välillä klaaninissoillakin, yleensä luopiolla. Erikoisluvalla jollain kisulla voipi olla normi voima ja lisäksi joku näistä)
-Valehtelu
Tietää kun toinen valehtelee.
-Aura
Näkee onko toinen pohjimmiltaan hyvä vai paha.
-Telepaattisia voimia
Voi tavallaan lukea toisten ajatuksia, ja puhua telepaattisesti toisten kanssa.Vaatii keskittymistä.
-Aistii muut
Aistii kissat monen mailin säteellä.
-Muiden löytäminen
Kun kissa ajattelee esim. jotain tiettyä kissaa, voi tälle ilmestyä mieleen kuva, missä kissa on, ja mitä tuo tekee.